Järisyttävien musakokemusten jälkeen oli taas hyvä asettautua toviksi normaalin kampuselämän pariin. Tämähän ei tosin Hampshire Collegen ollessa kyseessä tarkoita pelkkää luentoa luennon perään.

 

Tällä kampuksella nähkääs riittää suhteutettuna nörttejä jokaiselle kehonulokkeelle ja ylikin. Tämä johtaa vahvaan roolipeliyhteisöön. Vaahtomuovimiekkoja ja vastaavia siis heilutellaan siinä missä 20-sivuinen noppakin lentää innokkaasti pöydältä pöydälle. Pari päivää synttäreideni jälkeen järjestettiin ilmeisesti lukukautinen roolipelitapahtuma: Deathfest.

Kyseessä on niin paatuneille silmälasien nostelijoille kuin ummikollekin suunnattu koko päivän kestävä roolipeliturnaus, jossa nopea tempo ja huikea skenaariot korvaavat pitkäjänteisen hahmonkehityksen ja muut strategiset härpäkkeet. Periaatteessa maailmankuulun Dungeons & Dragons-pelisysteemin pohjalta on tehty yksinkertainen pelijärjestelmä, jonka mukana aloittelijatkin pysyivät. Turnaus oli jaettu kolmeen eri ”erään”, joiden aikana tehokkaasti eliminoitiin kulloinkin sopiva määrä hahmoja, kunnes lopussa oli vain yksi selviytyjä. Yksinkertaista ja haastavaa, eritoten hauskaa. Seuraa etenkin kaikille asiaan vihkiytyneille tiivistelmä turnauksen kuvioista.

 

Kehystarinassa kaikki osallistujat olivat osana Running Man-tyylisessä peliohjelmassa nimeltään ”You F***ing Die”. Kokonaisuuden tähtäin oli siis selkeä alusta lähtien. Ensimmäisessä erässä about 150-päinen osallistujajoukko jaettiin kahdeksaan ryhmään eri teemojen mukaan. Oli mytologian jumalhahmoja ja sarjis-sankareitakin. Itse päädyin Science fiction convention-fani-joukkioon, jossa sain lopulta hahmon ”Token fat guy dressed up as Darth Vader”. Koosta johtuneesta hitaudesta huolimatta hahmo oli perin pätevä, koska varusteena oli tehokkaan Vader-haarniskan lisäksi tuhoisa valosapeli sekä asiaan kuuluva telekineettinen kyky liikuttaa esineitä. Klassiseen haamukuristamiseen asti tämä taito ei valitettavasti taipunut. Ensimmäisessä erässä taistellessamme tietä läpi vaarallisen avaruusaluksen tulikin siivottua mukavasti pahiksia. Reilun 20 hengen erästämme olin yksi about kuudesta joka selviytyi toiseen erään. Siinä välissä ehdittiin räjäyttää asianmukaisesti ohjauspaneeleita, halkaistua C3PO:n näköinen robotti kerralla kahtia ja sekä koettua miten Vulcan mind meldillä voidaan helposti kommunikoida Jeesuksen kanssa, vaikkei kukaan muinaisarameaa osannutkaan.

 

Erän ns. ”pääpahiksena” saimme silvottua olemattomiin joukon lakimiehiä, jotka ennen toisen erän alkua paljastuivatkin peliohjelman viralliseksi legal-teamiksi, jonka pääasiallisena tehtävänä oli valvoa, etteivät pelaajat käy toistensa hahmoja poistamaan ennenaikaisesti. Noh, kun tämä hidaste oli poissa, niin saatatte kuvitella mihin suuntaan peli toisella kierroksella eteni. Valitettavasti Darth Vader II-hahmoni koki oman loppunsa Jeopardy-juontaja Alex Trebekin sädepistoolihepulin johdosta. Harmillista, koska kolmas erä oli todella hienosti aseteltu Final Battle. Sinne asti selvinneet teleportattiin avaruudessa kiitävälle asteroidille Tiamat-nimisen lohikäärme-jättirobotin kera, joka osasi syöstä niin tulta, happoa kuin jäätäkin ja tietysti murskata armottomasti. Hyvin monipuolisten vaiheiden ja brutaalien eliminaatioiden jälkeen Deathfest Fall ’08-voittajaksi selvisi Gin & Tonicseissakin laulanut ja tänään hippihahmolla pelannut Sarah Weiss. Todiste jälleen siitä, että pasifismillakin voi pärjätä pitkälle. Turnauksen loppupalkintojenjaossa sain jopa kotiin viemistä, ”Applied mastery of geography” -palkinnon muodossa. Tämä siis siitä hyvästä että toisen erän Jeopardy-odiossa tiesin Amerikan osavaltion pääkaupunkeineen sekä maailman pääkaupunkeja paremmin kuin paikalliset. Hämmentyivät että miksi mie moista tiedän Amerikasta kun heistä moni ei. Ah, Animaaniset. Palkintoni siis oli kirja, ”The Legacy of the Mexican and Spanish-American Wars”. Kesähitti! Hetken harmitti etten voittanut “Master of Badassery” -palkintoa, mutta sen vei hahmo joka lähti yksin uhmaamaan toisessa erässään Mordorin koko sotajoukkoa, sieltä koskaan palaamatta. Kuulemma vei kuitenkin monta örkkiä mukanaan, siitä palkinto. Deathfest on kuulemma puolivuotinen tapahtuma, eli keväällä uusiksi ja loppuun asti, kele! 

 

Roolipelailun lisäksi viikon sisään tuli myös matkattua pieni pätkä. Seuraava kohde oli Conneticutin osavaltion länsipuolella sijaitseva Danbury, hieman tuppukyliä ja myös Amherstia isompi kaupunki. Hartfordissa ehti pari tuntia puiston oravia ja state capitolia kuvailla bussia odotellessa. Danbury oli siitä mielenkiintoinen, että 33,33 prosentin todennäköisyydellä se oli vaihtohakemukset täyttäessäni tuleva kotikaupunkini Amerikassa. Näin ei kuitenkaan käynyt kun Western Conneticut State University ei osunut sijainnikseni, mutta enpä itse laitosta tällä vierailulla löytänytkään. Kaupungin keskusta muistutti nukkavierulla idyllisyydellään Amherstiä, vaikka jotkin liikerakennukset siellä täällä vähän rapautuneempia olivatkin. Kaksi edessä ollutta erityistilaisuutta – järjestyksessään Halloween sekä valtakunnallinen äänestyspäivä (kaikkialla presidentistä, kuten Suomessakin saatettiin seikka huomioida, sekä suuressa osassa osavaltioita paikallisten hallintojenkin valinta) – näkyivät pihamailla selkeästi. Suomeen tai Eurooppaankaan yleisesti ei ole tainnut levitä tämä tapa mainostaa omia vaalisuosikkeja pihalle pystytettävillä kylteillä, mutta täällähän moinen on tapa. Obama/McCain-parivaljakon lisäksi omat senaattori- ja kongressi-ehdokkaat olivat monesti näytillä. Parhaimmillaan yksi pihamaa julisti neljän eri henkilön nimeä viidessä plakaatissa. Jotkut olivat jopa siis kahden kyltin arvoisia, sekä vasemmalle että oikealle. Käveltyäni ihan liikekeskustasta pois alkoi luonto näkyä enemmän ja vastaan tuli jopa hieman suomalais-henkeä huokuvaa järvimaisemaa. Siitä ja vähän muusta ympäristöstä alla esimerkkejä:

Idyllic, n'est pa?

 

Hmh, tämä kirkko ei ilmeisesti kelpuuttanut riveihinsä ihan ketä tahansa...

 

The British are coming!!

 

Enpä arvannut että miulla oli kaupungissa oma varaosa-liike.

 

Ei ihan ensimmäinen maisema kun mietin Conneticutia.

 

Ihan kivalla paikalla lukaali jollakulla.

 

Kyllä tässä näyssä kolahti joku Suomi-juttu.

 

Joku saattaa ihmetellä tässä vaiheessa, että huvikseniko olin tullut näin satunnaiselta vaikuttavaan pikkukaupunkiin? En suinkaan, vaan kuten joku on jo ehkä arvannutkin, tänä päivänä Ring Of Honor oli kaupungissa.

 

ICHIBAN!

 

Tämä viikonloppu oli siitä merkittävä Ring Of Honorille, että vierailevina tähtinä oli yksi tämän hetken kovimpia tag teameja, LAX, jonka toinen puolisko on tietysti mm. federaation World Titlea hallussaan pitänyt ja yhä säädyttömän suosittu Homicide. Mies astuikin pian shown alettua rinkiin keskeyttääkseen inhottavan Jimmy Jacobsin promon. Cide ownasi Jimmyn ansiokkaasti, jonka seurauksena saikin tukkanuotan aikaan välittömästi. Homicide oli alivoimaisena tovin ennen kuin Ruckus tuli flippailemaan tilanteen tasaisemmaksi. Ciden ja Ruckusin soisi tagaavan joskus vakiona, gimmickit natsaavat kivasti ja painityyleissä on mukavasti erilaista sekä samaa.

Ruckus vs. Jason Blade viihdytti hyvin avaajana. Chocolate Cityn miestä tuli vähän jututettua parkkipaikalla ennen showta ja hän sanoi olevansa vähän pahalla päällä, saattaa stiffata matsin aikana. Aika napilleen osuivat kyllä loikat ja se yläköydeltä lähtenyt gutwrench backbreaker meni sitten tarkoituksella tai ilman vähän liikaa sivuun, jolloin Bladen jalat osuivat köysiin ja äijä singahti pää edellä mattoon kimmokkeesta. Tosiaan hieno visuaali, hyvä jottei pahemmin käynyt. Ruckusin Spiral Tap on komea.

Sara Del Ray sai Arielista sentään vähän enemmän vastusta kuin yleisissä squasheissaan, mutta on silti sääli, ettei hänelle bookata useammin kovaa vastusta.

Rhett Titus viihdyttää ja kovin. Mies oli kasvattanut Top of the Class-pokaalinsa about 180-senttiseksi ja käytti sitä fallisena symbolinakin. Kehäeleet toimivat ja tunnari kruunaa kokonaisuuden. Grizzly Redwood alkaa toimia täysillä vasta kun ottaa käyttöönsä Pythonin Lumberjack Songin.

Brent Albright vs. Jay Briscoe oli todella perus-matsi, siis siinä ikävässä "heitetäänpä nämä nyt vastakkain kun kortissa aukko löytyy"-mielessä. Matsin loputtua mikkimestari Larry Sweeney tuli aukomaan Albrightille ja olin jo hämmästyä kun Sweeney komensi Bobby Dempseyn kehään ottelemaan Brentiä vastaan, mutta eipä Brentillä ollut tähtäintä kuin Larrylle. Ihan täysin en ymmärrä täälläkin kuultua tajutonta BOBBY DEMPSEY-chanttia. Mies on tosissaan over. Toisaalta odottaisihan sitä, että hän cannonballaisi Sweeneyn ankarasti nurkkaukseen.

Mark Briscoe/Necro Butcher/Delirious oli todella ankaraa mättöä – tuolien kolahtelua ja irvistyksenaihetta riitti. Markin Moonsault alas lehtereiltä oli nätti, kuin myös siinä brutaalissa mielessä oli Delin Cobra Clutch Suplex Necrolle päin nurkassa ollussa kehäpeltiä vasten. Taas yksi matsi, jonka aikana tuli mieleen että Butcherille ei varmasti makseta tarpeeksi vaarallisen työn lisää. Ja tahdon nähdä Necro/Masato Tanaka -chairshot-nosell-festin!

IT’S PRINCE NANA!! Katkarapu-cocktaileja kaikille!!! Mutta voih, mies on tosiaan menettänyt kruununsa ja kaiken luksuksen siinä mukana. No more Embahseee, hän vain anelee työtä ROHilta. Huima TAKE HIM BACK-chant yleisöltä. Nanan ja Sweeneyn kilpapromoa odotellessa...

Jerry Lynn/Claudio Castagnoli oli ihan OK matsi. CC tosin ei vaan minulle ole toiminut tässä monsteriheel-roolissaan, ellei ole polkemassa tuolia Dragonin nuppiin tai viskomassa oppilaita yleisöön. Puhuisi paljon sontaa Amerikasta svissy-aksentillaan, niin varmasti tulisi heatia.

Shiozaki vs. Aries oli perhanan viihdyttävää kamaa. Austinin onnistui välttää Gon choppeja noin 10 minuuttia mutta kun alkoi lävähdellä niin voi laupias...mielestäni aika NOAH-tyyliin rakenneltu matsi, koko ajan kasvoi fiiliksessä ja lopetus oli armoton pläjähdys.

Iron Team-mega tag-ottelu oli parilla sanalla "batshit insane" ja actionia piisasi. Kukaan ei kyllä tänä päivänä visko äijiä nurkasta toiseen yhtä mallikkaasti kuin Hernandez. Ja sitten kun sen kokoinen järkäle viskoo itsensä muutaman metrin verran planchalla yli yläköyden...huhhoijaa. Taattua menoa neljältä kovalta duolta. Tämän takia pelkästään kannatti tulla paikalle. Lopussa tullut Steenericon ja LAXin kättelytuokio laittoi vähän odottamaan joskos tiimien välistä mestaruusmatsia olisi lähitulevaisuudessa edessä. Nannaa, nannaa olisi!

Kaiken kaikkiaan hieno show, vaikkei paras näkemäni kuitenkaan. Huomioiden, että sekä American Dragon että Champion-Nigel olivat Japanissa, niin peukut voi kyllä heittää surutta pystyyn.

 

DING

 

Jos Uutta Englantia tahtoo koluta läpi, niin Danburya voin kyllä suositella semmoisen asandardia isompana tuppukylänä jossa ei nähtävyyksillä juhlita, mutta jossa tunnelma sopii käppäilyyn ja ympäristöntarkkailuun oikein hyvin. Joen varrelle rakennetusta keilahallista plussaa!