Aamulla New Yorkin Port Authoritystä lähtenyt Peter Pan-firman bussi aloitti matkani isosta ompusta kohti varsinaista asuinkohdettani, Hampshire Collegea kohti. Yliopisto siis sijaitsee Amherstin kaupungissa (melko pieni, n. 35.000 asukasta, lempinimiä, joka on Massachusettsin osavaltion läntisellä puolella, noin 90 mailia Bostonista länteen ja 60 pohjoiseen Conneticutin osavaltion pääkaupungista Hartfordista. Maaseuduksi sitä aluetta voisi enimmäkseen kutsua, kaupunki itsessään on sellainen pikkukaupunki-"idylli", jota nyt voisi hihasta nykäisten verrata vaikka Gilmore Girlsissä esiintyneeseen Star's Hollowiin. Ei nyt ihan niin eloisaa menoa, mutta anyways.

 

Bussin saavuttua kaupunkiin pitikin hetki miettiä, että mitenkäs kampukselle, kun bussisysteemi alkoi kuulemma toimia vasta viikon päästä. Onnekseni samassa bussissa kampukselle teki paluuta Chris-niminen toisen vuoden opiskelija, jonka kyydissä pääsinkin paikalle mukavasti. Hänen opiskelukaverinsa, jotka autossa jo olivat, vaikuttivat myös oikein mukavilta. He vakuuttivat heti kättelyssä, että Hampshiren ihmisjoukko on pitkälti poikkeuksellisen rentoa ja äärettömiä nörttejä. Tai no, paikalliset suosivat sanaa "geek". En tiedä vielä missä on ero. Kuitenkaan esimerkiksi Dungeons & Dragonsin pelaajia ei kuulemma olisi hankala paikallistaa. Vuosittain syksyllä kuulemma järjestetään myös "Deathfest", päivän kestävä roolipeli-tapahtuma, jossa n. 100 pelaajaa kiinnostuneista ensiyrittäjistä hikisiin arkkinördeihin ottavat toisistaan mittaa paljolti yksinkertaistetussa d20-pohjaisessa pelisysteemissä, jossa kampanjoidaan vaihtuvin ja vähentyvin joukoin siihen asti, että vain yksi hahmo jää pystyyn karjumaan voitokkaana. Tähän tulee varmasti otettua osaa.

 

Kampus sijaitsee parin hassun kilometrin päässä keskustasta ja on melko hienolla maalaisläntillä maissipeltojen, isojen kukkuloiden ja metsien keskellä. Tästä luontonäytöksestä tulee vielä varmasti oma osionsa tänne, että keskitytään nyt ihmisiin ja tapahtumiin. Pian löysin tien viereltä Dakin-nimisen asuntoalueen, josta löytyi sekä oma huoneeni että kansainväliset tuutorit. Amerikkalaiseen tapaan suurin osa opiskelijoista kun asuu kampuksella asuntoloissa; Ellejä, OASeja ja vastaavia ei juuri ole ja yksityiselle vuokralle menevät vain rohkeimmat, rikkaimmat ja introverteimmat – tahi jotain sinne päin.

 

Tapasin pian tuutorimme, Kayan Sri Lankasta, Ivanin Equadorista sekä Camillan Italiasta, jotka itse ovat täällä opiskelemassa koko tutkintonsa valmiiksi neljän vuoden kakulla. Oma vuoden pestini siis jää pieneksi siinä rinnalla. Yllättävää olikin huomata kun kaikki uuden internationaalit olivat esittäytyneet, että meitä vuoden vaihdokkaita oli vain viisi mie mukaan lukien vajaasta kolmestakymmenestä. Muuten väki oli tullut neljäksi vuodeksi. Olin ainoa Skandinavian tai edes pohjoisemman Euroopan edustaja koko ryhmässä, jonka suurin prosentuaali oli tullut Intia-Pakistan-Kiina -akselilta. Pari ranskalaista, pari kanadalaista, yksi saksalainen, yksi tsekkiläinen ja yksi equadorilainen siihen sekaan vielä mahtuivat mukaan. Mukavaa sakkia kaikki tyyni ja ihan hyvää englantiakin kaikki puhuivat, jottei ongelmia syntynyt kovin paljoa.

 

Heti ensimmäisissä tapaamisissa tuutorimme painottivat Hampshire Collegen liberaalia henkeä, joka näkyisi monessa paikassa. Proffat suurelta osin ovat letkeitä, vaikkakin pedantteja. Laitos ei harrasta arvosanoja lainkaan. Kurssityöskentelyn kehitys arvioidaan proffien kanssa ja saadaan kirjallisenakin, tenttejäkin saattaa olla, mutta painotus on lukemisessa ja esseissä. Kursseista saa joko hyväksyttyä tai hylsyä. Luennot ovat pääosin seminaari-tyylisiä ja luokissa keskustellaan käytyjä asioita paljon enemmän verrattuna mykkään muistiinpanovirtaan. Tällainen systeemi puree itseeni oikein hyvin.

 

 

Ensimmäisen viikon sisällä sain myös ekan tilaisuuden isännöidä ja esitellä kun Tiia-armas saapui länsirannikon kesätyömatkaltaan käymään ennen paluutaan Suomeen. Ihan hanskassa miulla ei vielä olleet kaikki alueen "nähtävyydet", mutta sen verran, että kävelylenkin saattoi tehdä kampuskauppaa pidemmälle. Hampshire sai häneltäkin akustista nuotiolauluiltaa myöten hyväksyvät mielipiteet, niin ensimmäisen viikon jälkeen saattoi jäädä jatkamaan orientaatioita hyvällä, vaikka ikävöivällä mielellä.

Ensimmäinen havainto huoneestani Dakin-asuntolan J-rapun kellarissa (hyvästä

äänieristysasemasta plussaa!). Muissakin kerroksissa oli joissain ovissa sama sarjis, että sinällään

harmillisesti iglu-vitsi ei ollut mitenkään erityisesti miulle suunnattu.

Seuraavat kolme kuvaa muodostavat lähes kokonaisen ympärikuvauksen huoneestani

ennen omaa koristelua. Taitaa olla kooltaan peräti tupla. Sain sen tosin yksin käyttööni,

hehehjeah!

Älkääkä luulkokaan, että oisin lähtenyt matkalle yksin, ehei. Hyvä kollegani saapui matkalaukussa rattoisasti.

It's true, it's damn true. VOLMARI!!!

Tiia sponsoroimassa maanlaajuisen puunhalaajakaksikon perustamaa

virkistyspuljua. Nams.

Puunhalaamisesta puheenollen...vastaanottajana the Hampshire Tree, joka on toiminut

esikuvana yliopiston sinetille:

Non Satis Scire - To know is not enough. Sitä tietoa on myös osattava käyttää. Näin on.