Hienoisen kampukselle kotiutumisen jälkeen olikin jo aika lähteä ensimmäiselle asfalttireissulle, tällä kertaa itä-etelä-suuntimalla. Kyseessä oli akselilla Boston-Philadelphia vietetty viikonloppu, jona molemmat kaupungit olivat isäntiä Yhdysvaltojen kovimmaksi rankatulle ammattilaispaini-federaatiolle, Ring Of Honorille. Mainittakoon tässä vaiheessa siis jo, että suuri osa tästä postauksesta tulee käsittelemään painia, tietysti myös hieman itse kaupunkeja käsitelleen.

 

Ymmärrän myös sen valitettavan faktan, ettei kaikkia siellä ammattilaispaini tuntemattomine suuruuksineen ja liikenimikkeineen ehkä kiinnosta, joten teen tämän helpoksi. Kun tekstin edetessä näet sanan ICHIBAN! niin tiedät, että puhe siirtyy täysin painin pariin. Siitä voit selata alaspäin kellon lyöntiin: DING, johon painitarina loppuu. Tämä käytäntö tulee jatkumaan tulevissa päivityksissäkin. Suosittelen silti kaikkia tutustumaan edes tekstin välityksellä suureen tuntemattomaan.

 

Aamuvarhaisella aloitettu bussimatka sujui erittäin mainiosti ja vahvisti uskoani Uuden Englannin joukkokuljetusjärjestelmän toimivuutta kohtaan. Bussien onnistumisprosentti on hyvä ottaa esille, koska matkan loppupuolella se tulee esille hieman toisissa merkeissä. Bostonin South Station oli ensi vilkaisulta odotettua pienempi kompleksi, mutta toisaalta itse Bostonin kaupunkikaan ei vedä kuin reilut 600.000 ihmistä. Vasta ympäröivät lähiöalueet mukaan laskien päästään reippaasti miljoonaan. Kaupunki tuntui jotenkin miljööltään Helsingiltä, paitsi että kaduilla kävelevät ihmiset vaikuttivat ystävällisiltä. Paikallisen Chinatownin edustalla karttaa sumpliessani yksi arviolta viisikymppinen mies tuli ihan omasta aloitteestaan kysymään, että mitäs etsin, ja kaupungintalon ilmoitettuani hän ohjasi miut juuri päinvastaiseen suuntaan kuin mihin olisin lähtenyt. Siinä menivät sitten nekin yläasteen suunnistustunnit.

 

Katukuva vaihteli kävellessäni kohti Boston Universityn kampus-aluetta betoniviidakosta hyvinkin vehreään. Boston Public Gardens sisälsi erittäin mallikkaan sammakkolammen ja tuhottomasti oravia. Kampusalueellakin näitä tuuheahäntäisiä pomppijoita tuntuu riittävän, että niitä on tullut ajoittain seurattua tarkasti. Ei kai jokin biologiseen tiedonjanoon viittaava ole heräilemässä lingvistisessä kuoressani? E-heeei nyt sentään. Puiston suuri leikkipuisto oli lammen mukaan nimetty Tadpole Playgroundiksi. Jostain syystä pikkulapsista puhuminen nutipäinä nauratti suuresti. Horgh.

 

ICHIBAN!

 

Täytyy sanoa heti alkuun, että Boston University on yhtenäisestä sijainnistaan perhanan laajalle levinnyt opisto. Kävelymatkaa asemalta shown pitopaikkana toimineelle Case Gymille oli matkaa arviolta jotain neljä kilometriä ja arviolta kolmannes siitä oli kampusaluetta. Paikalla oli ennen miuta jo hyvä lössi väkeä, mukaan lukien paikallinen kontaktini Evander Beatty, ihan Scott vain niille, jotka eivät ROHin keskustelulautaa kuluta. Olin nyt alkavasta action-osiosta erittäin täpinöissäni, koska ROHista ei tosiaan saanut tarpeekseen maaliskuussa 2007, kun kaksi showta Liverpoolissa kävin toveri Ylösen kanssa katsomassa.

Paikan päällä tuli hommattua DVD:t mukavasta Buy 3 Get 1 Free-alennuksesta ja tavattua vesiklosetin puolella jopa Ring Of Honorin maailmanmestari, itse suuruus, Sir Nigel McGuinness. Kättelin miestä toivoessani, että hänen vastustajansa – vauvaposki Roderick Strongin – leuka sijoitellaan illan matsissa uudelleen. Hän huvittui näkyvästi tästä heittämästäni "babycheek"-nimikkeestä. "I'll have to use that myself sometimes", mestari hekotteli toivottaessaan hyvää iltaa. Tämä showhan on järjestyksessä ROHin kahdeksas PayPerView-nauhoitus, että kyseessä oli astetta kovemman panoksen show. Telkkarista nähtävillä ennen DVD:llä julkaisua, jne. Paikkani C-osiossa toisessa rivissä oli vielä aivan vastapäätä hard camia, jonka kuvaa käytetään ehkä eniten, että eikun sitten bongaamaan omaa lärviä kunhan settiä tulee nähtäville.

Lämmittelymatsit hoitivat asiansa, vaikkeivät mitään uskomatonta tarjonneet. Mainittavaa on, että yksi ROHin pitkäaikaisimmista oppilaista, Mitch Franklin, on ottanut käyttöön halonhakkaajametsäläis-gimmickin. Liikesarjatkin koostuivat lähinnä double axe handleista, hoho. Ainoa virhe oli, että sisääntulo-musiikkina ei ollut Lumberjack Song.

*DISCLAIMER* Suomennettuani aikanaan tekemäni tapahtumaraportin, miusta tuntuu pahasti siltä, että tässä aihepiirissä käännös vie aika pirusti tehoa monesta kohdasta. Lost in translation. Näin olleen teenkin tällä kertaa ikävät asiaan perehtymättömille, ja postaan englanniksi tekemäni raportit, jotka sanalla sanoen ovat miusta vaan niin ELOSSA sitä hetkeä ja huumaa. Teille urheille tänne asti jaksaneille kielikylpy onkin ihan hyvästä. Pistän jostain yhden shown viikonlopusta sitten suomeksi juttua – nyt eletään vähän uusiksi niin, että vähintään Jani ymmärtää liikkeiden nimet ja henkilötkin :) *END DISCLAIMER*

Austin Aries vs. Delirious got the PPV-portion going with great energy, "R-O-H" and "Austin Aries" chants were shouted liberally. The match was good, I'd say Delirious' mean streak is a definite positive for him thus far. Love that Cobra Clutch Suplex. After a good match, Jimmy goes from ringside to nuts and cannonballs Aries through a table, hurting himself and Tyler Black's recommendations for a 100 percent condition for the tag title match in the process.

Sara Del Ray squashes a nameless jobber in a matter of seconds and Larry Sweeney gets some deserved promo time. Gotta say, he is as entertaining live as on DVD if not moreso. Erick Stevens and Brent Albright forcefully rushed the ring for a good scuffle with Adam Pearce and Eddie Edwards. Eddie is a future star, although in my mind, he needs a beard. Pirate captain-style. Also, Albright's Half-nelson Suplex rocks my socks off. A shame that he apparently hurt his arm during the match, cradling it while cringing.

Seeing Jerry Lynn was a real treat, after years of digging his actions in ECW. His match with the Knock-outing Chris Hero was OK, but could have been a lot better. The match could have definitely used some more length. And while the aggressive Chris does his moves well, based on what I've seen so far, flippy and taunting Hero is missed.

The three way pitting Bryan Danielson against Claudio Castagnoli and Go Shiozaki was a lot of fun with extra storyline heft added. Claudio again going haywire was done really well. Chucking around the students like the were rag dolls was impressive, especially the final pre-ejection lift into the crowds. He has the chops (or should I say uppercuts *drum fill*) to become a monster, a monster I tells ya! Shiozaki and Dragon put on a great show from there on out, with Go absolutely murderizing Bryan's chest with chops. If they ever make an audio dictionary for wrestling, the definition of "pain" will be the sound of Go's chop. Dragon fought valiantly after a horrendous beating and took the victory to grant him a PPV-challenge.

The tag scramble was a lot of fun, with movez and bumps to spare. Necrobutcher came out to one of the biggest pops of the night and yes, Tom Petty's Won't Back Down is the perfect theme song for him. The sight of Necro and then the Briscoes asking for chairs to stack up into the isle just five feet from you is at the same time exciting and frightening. Seeing the YRR get the snot kicked out of them was very satisfying. Especially Jigsaw's and Ruckus' Double Stomp Jig n' Tonic is a sight to behold. Necro's fall onto the chairpile off the apron via a Briscoe stereo shoulder block was gruesome. A perfect match to put on before intermission.

Second half started OK with the Daizee Haze vs. Madison Eagles-match. Eagles was a completely new name for me and she had some good moves going on, but fell pretty quickly to the Haze's standard combo. Could've seemingly been a good bout with more time.

Rhett Titus is definitely the most promising student to come out of the ROH wrestling school. His entrance tune with the implanted "Rheeett Titus!" shouts are golden and his schtick in the ring is very entertaining. Hopefully he gets to bigger matches with this.

The World Title-match of McGuinness versus Strong was set up pretty nicely for me. Probably my favourite guy on the roster (Nigel) vs. just about my least favourite (Roddy). Don't get me wrong, I have seen several awesome matches out of Strong, but as a whole package he just doesn't do it for me. Needless to say, I was in a vocal minority of Nigel supporters, who kept the situation at least somewhat two-sided. The match started off as nicely methodical and really picked up for the closing. When Strong busted the combo that ended with a brutal Tiger Driver, the crowd was for a few seconds in disbelief, cheering for a three-count while I basically shouted "No no nooo, Sinclair look, a gift card for Dunkin' Donuts". I had never been happier about seeing only two fingers extended by a referee. It had to be like 2 and 29/30ths. The unforgiving Sir McGuinness promptly finished the Florida-boy off with two huge lariats and a Tower of London for the decisive win. Excellent match, even to the point that I joyfully clapped for Roderick afterwards. When he's in the ring grappling, he can deliver. Nigel accepted Dragon's challenge for the Chicago PPV, should be off the charts.

Then, the match the whole arena and my Steenerico-shirt draped self had been waiting for. You've read the hype from many a thread here and I will whole-heartedly join that vocal majority. Too much awesome in the match to tell it all. Steen showed his brutally hilarious side when in the ring with Jacobs, who was still favouring his back after flattening Aries. After beating a back-clutching Jimmy down to the mat, Steen threw himself down next to him and flopped around like a grounded fish, shouting "Owww, Tyler, my back, my back!" while extending his hand towards Black's corner for a mock tag. He is skilled, he is hilarious – he is Mr. Wrestling. The ending stretch was out of this world, with near-tap outs and close pinfalls to spare. The "THAT WAS THREE"-chant after Steenerico's Senton/Frog splash-combo was defeaning. But not as defeaning as the actual three after the Package Piledriver/Brainbustaaah!-set. Sweet zombie jeebus, I should have put on ear plugs. It was unglued euphoria, hands raised, voices blown and hats flying. It was just like a sporting team finally, FINALLY getting to the top and winning the big one. The PPV and subsequent DVD will be worth for this match alone.

After the show, we drove off with Evander, beardogg, joecondello, and Tree over to Dorchester to the suave house of WWWFfan, an extremely gracious host and now the biggest Rey Mysterio-fan I have had the pleasure of meeting, if amounts of figurines are anything to go by. Thy floor was the most comfortable I have yet slept on and I have experiences from two different continents. Chuck Norris, ringlord and JSWO were also there for the afterski and shared experiences. Brews from the generous natives and unbelievably horrible puns from yours truly were exchanged during a fine evening. After some Death Before Dishonor VI-DVD we hit the sack and prepared mentally for the coming day, long drive and Glory by Honor VII in Philly!

DING

 

Herättyäni WWWFfanin elikkä tuttavallisemmin Larryn omakotitalolla oli oloni yllättävän virkeä sohvatyynyalustasta huolimatta. Ne tosin olivat nahkapäällysteiset ja erittäin mukavat sohvatyynyt. Show oli Bostonissa mitä mainioin, ja vaikka ääni oli pahasti availun tarpeessa, että illan showssa Philadelphiassa irtoaisi taas, niin fiilis oli kovasti kohollaan. Oltiin vasta puolivälissä.