Manhattan kutsui julmetun suurine valotauluineen. Kaupantekomahdollisuuksia oli arvatenkin sitäkin enemmän. Ennen kuin toveri J pääsi töistä ja vaihtoi yllensä vähemmän hurmeisen asukokonaisuuden, kiertelin itse keskuskatuja instrumenttien perässä.
Mieluisimmaksi osoittautui Sammy's Music, josta impulssi-ostin itelleni huuliharpun. Blues-roots, here I come! Liike oli sisustukseltaankin todella inspiroiva. Kahdessa kerroksessa seinät olivat puolelta toiselle täynnä nimmaroituja valokuvia Mannylle, paikan perustajalle. Artisteja löytyi laidasta laitaan - Aerosmithiä, Kissin jätkiä, Iron Maiden, Paul Simon, Led Zeppelin, Red Hot Chili Peppers...vaikutti siltä, että kaupunkiin asumaan muuttaneet tai vain kiertueellakin osuneet musikantin hoitivat bisneksensä yksimielisesti Mannyn puodissa. Omalla kierroksellani tuli vielä tarkasteltua Broadway nohevien musikaalien toivossa, ja kun esitetyksessä seuraavana päivänä oli Monty Pythonin Spamalot, en voinut kuin syöksyä välittömästi lipputiskille. Kulttuuria, Olé!
Jayn saavuttua istuimme illasta ensin japanilaiseen ravintolaan, jossa itseni yllättäen pidin kovasti paikan eksoottisesti uppopaistetusta kanasta. "And that sauce, Barney" kuten Homer Simpsonkin aikanaan ihasteli erillaisessa yhteydessä. Puikoilla syöminen vaati vähän muistelua Tokion tavoista, mutta kyllä sekin siitä lutviutui. Ilta jatkui ensin Mona's-nimiseen kuppilaan paikassa, jossa muutamat tapaani Jayn ystävät luulivat miuta puheen perusteella kanadalaiseksi. Ensimmäistä kertaa miulle valkeni myös kunnolla, miten pieteetillä paikalliset hoitavat kohteliaisuudet ja avoimet tervehtimiset. Heti esittelyn jälkeen todetaan miten "nice to meet you" ja kysellään, että "how have you been". Stereotyyppi, joka pitää tasan tarkkaan kutinsa. Tykkäsin kyllä - ei jarrutella vaan mennään kättelystä asiaan. Syömisen jälkeen Jay teki ns. "Janit" eli veti minut levyliikkeeseen (tällä kertaa huomattavasti kliinisempi Virgin Megastore), eikä ostanut itse mitään. Kulutukseksihan se meni. Vaatimaton saalis:
Pink Floyd - Wish You Were Here (classic awesomness)
The Who - Quadrophenia (kts. edellinen)
Ennen asuintiloihin palaamista kävimme vielä East Riverin Brooklynin puoleisella rannalla ottamassa maisemafotoja. Pitihän sitä myös Brooklyn Bridgellä käydä hortoilemassa vertigoa uhmaten, mutta kannattihan se. Sieltä keskeltä kun näkee iltavalistuksessaan sekä Manhattanin että Brooklynin (ja kaukana veden äärellä myös New Jerseyn), niin ei siinä voi kun todeta "wau". Näkymä, joka sai maailmanmatkaaja Jaynkin toteamaan, että "I couldn't really happily live anywhere but in New York." Jollain tapaa ehkä ymmärsin, vaikka oli ollut paikalla vasta vajaat neljä päivää. Kuvat eivät tälle hetkelle kovin oikeutta tee, mutta menköön:
Matkalla sillalle tapasimme tämän perhanan iloisen, vaikkakin niukkasanaisen brasilialaiskokin.
Puolikas Brooklynin sataman megalomaanista porttia, taustalla Manhattan.
Vetten tuolla puolen maamerkkeinä vasemmalla piikkinä Empire State Building ja oikealla isoimpana suorakulmiona YK:n päämaja.
Silta lähestyi ja Manhattan oli edelleen aikasteen komea.
Brooklyn Bridgen kävelijäturvallinen osio, humanistille sopivasti suunnaltaan nousujohteinen.
Victoryyyyyyyyyyyyyyyyyyy!
Selkein otos toveri Jaysta koko Nykissä oloni ajalta.
Brooklynilaisilla oli selkeä asenne palatessaan kotialueelle Manhattanilta.
Ajan hengen mukaisesti, kuvasettiin huomattavaa lisäystä naamakirjani puolella.
Theme song for this entry: Pink Floyd - Shine On You Crazy Diamond (Part Two)
Kommentit