North from Here, November 2008

Marraskuun alkupuolella viisumipapereitani odotti ensimmäinen pölyistä vapauttaminen. Kuten New Yorkin tuttavani Jayn, tapasin vuosia sitten Metalreviews.comin piiristä myös kanadalaisen kirjoittajan, Jason Dascalin. Hänen kanssaan oli muutamaan otteeseen puhetta, että hänen kotikaupungissaan Montrealissa pitäisi tulla käymään, hieno paikka ja good times jne. Kun kerta Amerikkaan asti olin eksynyt, niin eihän tuota Jenkkien ja Brittien äpärälasta voinut jättää väliin (tämä hupaisa määritelmä ei ole oma kielikuvani -toim. huom.-). Jasonkin tahtoi mielellään majoittaa miut, niin eihän asiassa ollut enää mitään kyseenalaistettavaa. Paitsi ehkä paikallinen rajavartiosto. Ei vaineskaan, tukasta ja parrasta huolimatta päästivät melko mutkitta lävitse, vaikka bussista piti rajalla nousta tarkastettavaksi ulos asti. Ajomatka läpi Vermontin ja New Yorkin pohjoisosien Quebecin provinssiin oli siitä mielenkiintoinen, että mitä pohjoisemmaksi mentiin, sitä enemmän maisemat alkoivat muistuttamaan kotoista Pohjanmaata. Aakeeta laakeeta, jne. Lopulta se maaseutu alkoi väistyä sementoidun ylivallan tullessa lisääntyvässä määrin esille, kunnes lopulta taivaanrannassa paistoivat jo pilvenpiirtäjät ja patonki-kuvitelmat.

Sanottakoon heti ranskalais-stereotypioista, että ei, paikalliset eivät käytä pääasiassa baskereita ja raita-paitoja, mutta kyllä, ranskaahan siellä enemmän puhutaan kuin englantia. Tietysti sen etelässä sijaitsevan punaniska-järkäleen olemassaolo on tiedostettu niin, että englantia osataan suhteellisen laajalti. Kuitenkin Quebecin provinssiin matkatessaan, kannattaa varautua niin, ettei häkelly jos lontooksi solkattuihin pyyntöihin ja kysymyksiin saa vastaukseksi vain ”kesköseetä”. Vai mitä sekään nyt tarkoitti? Lukiosta on niin pitkä aika.

Tähän väliin hurtti fun fact: Montrealin yhteistyökaupunki Japanissa on Hiroshima. Väärässä paikassa eivät sinne päin kurottavat vitsit siis ehkä uppoa. (Ei siis omaa kokemusta…tällä kertaa siis aikuisten oikeesti, no knee slaps, ei omaa kokemusta).

Saavuttuani paikalliselle bussiasemalle toveri Jason pääsi lopulta töistä hakemaan meikeläisen ja johdatti erittäin vieraanvaraisesti hänen ja veljensä Philin (turkasen kova kitaristi, Opethin Deliverancekin irtosi suoraan hihasta) asuttamaan batseloor-laatikkoon. Tai no olihan se ihan 3h + kyökki, ettei lainkaan paha. Lemmikkinä heillä oli jonkin luokan python, ei mikään ranteenpaksuinen, mutta kuulemma eväshiiristään teki selvää jälkeä hyvin graafisin keinoin. Kyllä senkin ollessa samassa huoneessa terraariossaan nukkui varsin mainiosti. Hintatasolta kaupungin kaupat vaikuttivat suht eurooppalaisilta, mitä nyt tietysti heikko valuutta oli miulle eduksi.

Jasonin ja hänen veljensä Philin kera tuli nähtyä kaupunkia pääkaduilta aina Mount Royalin näköalatasanteelle asti. Ehkä miulta jäi väliin kaikkein massiivisimmat rakennelmat (kuten valitettavasti Olympiastadion), mutta miljoonakaupungiksi Montrealista jäi oletettua pienempi vaikutelma. Hyviä sporttibaareja siellä silti oli, joissa suomalainenkin varmasti viihtyisi välittömästi. Kanadastahan nyt kuitenkin oli kyse, eli täällä eivät baseball ja jenkkifudis juhlineet. Ehei, täällä jääkiekko on kuningas. Montreal Canadiens on joko Ison Herran ja Jeesuksen välissä, tahi kovimpien fanien kirjoissa ihan paalupaikalla. Enemmän näin autoja joissa heilui isolla punaisella C:llä varustettu lippu kuin joissa ei. Allekirjoittanuthan sai tietysti hyvin uskottavuuspisteitä Dascaleiden ystävien seurassa kun paljastin olevani Saku Koivun maanmiehiä. Kyllä sitä miestä siellä vieläkin palvotaan. Yhtenä vierailupäivistäni pelattiin kaiken lisäksi Montreal Canadiens – Toronto Maple Leafs –ottelu, paikallisten versio meidän Suomi-Ruotsi-arvokisaotteluille. Peli tosin oli Torontossa, joten kiihko kohdistui lähinnä televisioruutuihin. Paras ehkä niin, koska tällä kertaa Toronto vei voiton melko selkeästi. Jasonin mukaan Montrealin kaupungin historian isoin mellakka sijoittui Canadiensin viimeisimmän Stanley Cup-voiton yhteyteen, joten parempi olla ajattelematta tappio-reaktioita. Ennen peliä kerkesimme seitsemän hengen porukalla ottaa erän Texas Hold ’Emia, jossa kaikkien yllätykseksi vein voiton urhealla näännytystaktiikalla ja korjasin 100 Kanadan dollaria parempaan talteen. Jasonin pre-game-uhoamisen kumoaminen oli erittäin makiaa.

Tottahan itse halusin jollain tapaa Jasonille myös antaa kulttuurielämyksiä melkein yhtä runsaasti kuin hän miulle. Tähän kun oli erittäin noheva tilaisuus vielä hänen kotikaupungissaan. Ette nimittäin ikinä arvaa minkä firman vierailun yhteyteen tämä reissu oli ajoitettu. Ring Of Honor, täsmälleen! Tehtäväni oli herätellä Jasonin kuulemma vielä 6-7 vuotta sitten suuremmassa palossa ollutta vapaapaini-intoa. Elikkä siis:

ICHIBAN!

Kyseessä oli Ring Of Honorin debyytti Montrealissa ja vasta toinen show Kanadan puolella kaiken kaikkiaankaan. Fanikanta alueella kyllä löytyy 70-80-luvuilla kovimmassa kuosissaan olleen skenen puolesta, ja kyllähän vielä Hartin klaanin kaltaiset nimet ovat Kanadassa kovaa valuuttaa. Yleisöstä oli kuulemma odotettavissa äänekästä.

Shown avauksena Erick Stevens/Eddie Edwards-vääntö toimi perustasolla. Näistä äijistä irtoaisi tasan varmalla parempaa settiä kymmenellä lisäminuutilla, että sen puoleen potentiaalia on hyvä odotella. Kovaa iskutyöskentelyä ja power-liikkeitäkin irtosi nätisti. Pääasiassahan tämän oli lisätä kitkaa Stevensin ja Sweet n’ Sour Incin välille. Ja Bobby Dempsey sai Montrealissakin pirunmoiset chantit, WiskiTangoFoxtrot? Milloin se mies päästetään kunnolla kehään kun näin laaja fanikanta on kerääntynyt.

Briscoesien ja Team Kennyn (ROHille tulokkaat Kenny King ja Kenny Omega) matsi oli potentiaalinen yllättäjä. Briscoesit olivat todella over. "There's just something about toothless redneck brawlers who barely speak English that fits the Montreal psyche" on totta ja kultaa ROHin foorumilta. Kenny King on mainio heel: kukkoilija ja helppo vihata, vaikka saikin yleisöltä "kannustavia" chantteja tyyliin O-BA-MA, O-BA-MA ja YES YOU CAN, YES YOU CAN! Kyllä, King on siis afro-amerikkalaista perua ja paikallisilta löytyy huumoria. Etenkin jälkimmäinen chantti oli ajoitukseltaan mainio Briscosien piestessä miestä. Chantteja lenteli myös ranskaksi, joita Jason kehtasi tulkata vain sanoen ”obscenities”. Omega vakuutti myös atleettisuudellaan. Jotkut kuittaisivat äijän osittain hassuttelijaksi, mutta jos arsenaalista löytyy vaikka millaisten heittojen, loikkien ja drivereiden lisäksi mm. HADOUKEN (Kyllä, Street Fighter represent! Ei sitä voi selittää, se vaan pitää nähdä – ei valitettavasti tässä matsissa tullut esiin) niin täytyy kunnioittaa. Tupla-huracanranasta Briscoille myös pojoja. Lisää Kenny Omegaa tännepäin.

Rekkajätti Brodie Leen ja Necrobutcherin matsi osoitti mihin arvon resupekkaa kannattaa tosiaan käyttää: silkkaan brawlaukseen, jossa nyrkkiä ja choppia vaan lentää. Harmi, kun mieheltä taisi mennä polvi kesken matsin - linkutti pahasti ja vei pikkaisen jytyä loppumatsista. Matsin loputtua Age Of The Fallin joukkopieksäjäisiin mestarismies Nigel McGuinness tuli aukomaan messevästi päätään seuraavan päivän titteliottelunsa vastustajalle, Butcherille. Bret Hart-kuittailut ja Toronto-hehkutus saivat yleisön tulistumaan ja viha oli valmis main eventiä varten.

Delirious/Jerry Lynn oli ihan jees. Lynn oli yllättävänkin over ja Cradle Piledriverista aina pisteitä.

Davey Richards/Roderick Strong oli ehkä itselle jopa illan matsi. Oh, da stiffness, beautiful stiffness. Mattovääntöäkin oli erittäin mukavasti. Lujat chopithan kelpaavat ja vauvaposki-Strongiin kohdistuvat potkut ovat aina nannaa, etenkin kun Daveyn kaltainen ninjakone latoo niitä. Kymmenen minuuttia olisi tosin saanut olla ainakin lisää tätä kivaa. Kuitenkin Richardsille nähtävästi alkaneelle pushille pitkää jatkoa, kiitos.

TylerJimmyn ja DragonAriesin tag match oli jotenkin vähän...meh, mutta johtui ehkä enemmän siitä, että Respect is Earned II:ssa käyty matsi oli sen verran tulinen, ettei tämä millään pärjännyt. Näiltä äijiltä olisi voinut odottaa kovin paljon parempaakin, vaikka hyvä oli nytkin. Liian kovat vertauskohdat, ja tuntui jotenkin siltä että DVD:ltä tämä toimisi paremmin.

Main Eventinä toiminut mestarien Elimination 4-Way oli hienoa settiä, plain and simple. Odotin aika samperin lujaa tätä ja hyvää sai, vaikkei lopulta ihan niin tulisesti kuin halusi. Sekä Steen että Generico saivat tietysti yleisön sulaa laavaa-tilaan heti kättelyssä. Matsia työstettiin perhanan hyvin saamalla Nigelille tuhottomasti heatia kikkailullaan. Tosin Genericon tippuessa ensimmäisenä yleisöstä vietiin kaikkein paras terä. Perhanan Nigel ja low blow! Shiozaki vain korjasi hetelmät. Uskallan väittää, että jos Steenin ja Genericon paikat matsissa olisi vaihdettu, oltaisiin katto reväytetty paikasta stratosfääriin. Jos Philadelphia poppasi Genericolle kuin heikkopäinen, niin saati täällä. Silti Genericon myöhempi run-in Yakuza-saappaalla vain Nigelin ja Kevinin ollessa jäljellä sai homman taas syttymään ja Package Piledriverin jälkeinen falski three-count oli hyvin tehty, sai yleisön jo pillastumaan. Matsin aikana tapahtunut taunttailu Steenericon puolelta Nigelille ja Golle oli nannaa.

Pääasiassa ranskaa puhunut yleisö toi tähän tilaisuuteen selkeästi oman mausteensa chanttamalla omaan korvaan täysin arvailuiksi jääneitä asioita, mutta eipä se tunnelmaa pilannut, päinvastoin. En tiedä saiko Jason täysin liekkiä syttymään uudelleen tätä uljasta harrastetta kohtaan, mutta kuitenkin yhden DVD:n miehelle jätin jälkeen, jotta josko siitä vielä jotain syntyisi. Sanoi kuitenkin pitäneensä ja ihmetelleensä miten paljon rangempaa mättöä juuri näki verrattuna televisiossa pyöriviin Rawhon ja Smackdowniin. Jepjep.

DING

Pistetään tähän loppuun vielä vaatimatonta fotoantia Canadian style, suositeltakoon tätäkin maata tämän nurkan perustella varauksetta kaikille paitsi ranskan kielestä näppyjä saaville. Tres bien!