Herättyäni suuntasin nopeasti Brooklynin ja Jayn mukaan jopa New York Cityn parhaat pizza-slaissit tarjoavan Alba'sin (suosittelemme) kautta kohti Manhattania katsomaan musikaalia, ottamaan sieltä hulinan keskuksestakin vähän fotoja sekä ostamaan edellisenä päivänä erittäin näppärältä vaikuttaneen Yamahan akustisen kitaran hulppeaan polkuhintaan (150 dollaria, etenkin euroissa ajateltuna, niinkin hyväsoundisesta pelistä…God, I love this country).

Broadway odotti sulosointuineen. Monty Pythonin suurena ystävänä olin melko innoissani menossa seuraamaan The Holy Grail-elokuvaan melko jykevästi perustuvaa Spamalotia. Heti alkuun sainkin tuntea suurta kansallisylpeyttä kun koko pläjäys avattiin pienen intropuheen jälkeen hieman muokatulla Finland Songilla. New Yorkin asukkaille ja satunnaisille turisteille vakuuteltiin laulun voimin, että kulutamme aikamme Suomessa lähinnä tanssien ryhmissä ja läiskien toisiamme naamalle suurilla kaloilla. "Fishschlapping", as they called it. Enpä itse asiassa halua hirmuisesti käydä spoilaamaan kokonaisuutta jos tänne vaikka tulette katsomaan settiä. Seuraavat hyvät sekä huonot seikat mainittakoon silti nopeasti (jos olet näkemässä shown viikkojen sisään, ÄLÄ LUE):

 

+ Erittäin taitavat laulaja-näyttelijät

+ Näyttävät lavasteet

+ Pitkälti kaikki leffan parhaat sutkautukset ja kohtaukset oli sisällytetty musikaaliin

+ Uudet, pelkästään tähän tuotantoon tehdyt biisit todella meneviä

+ Halvalla laitettiin aika pitkälti kaikkea musikaalien ylisentimentaalisuudesta juutalaisiin

+ Lancelot olikin homo

+ John Cleesen ääni fiittaamassa Jumalana

- Harvojen kohtausten sinällään ymmärrettävä "amerikkalaistaminen", esim. the knights that say Ni!-ryhmän pusikon tuonnin jälkeen muuttuvaan sanontaan oli sisällytetty "it's hard out here for a pimp, boinggg". Yöh – alkuperäisväestö arvosti hekotuksella, itse en niinkään

- Always Look On The Bright Side Of Life-kohtaus ei sisältänyt ristiinnaulitsemista missään muodossa – se nyt on muutenkin niin Life of Brianiin kuuluva veisu, että tuntui tässä yhteydessä halvalta

 

Todella pienistä vioista huolimatta esitys oli erittäin viihdyttävä. Suosittelen vahvasti jos vain osutte kaupunkiin, jossa olisi Spamalot näytillä. Fetchez la Vache!

Teatterin edusta täynnä hilpeää, paikalta postuvaa massaa

Räpsäiltyäni tarpeeksi otoksia mainostauluista ja huumaavista valoista, toveri Jay saapui ohjaajakseni ja käänsi nokkamme kohti Chinatownia. Siellä saikin mukavasti krääsäostoksia tehtyä sekä ihailtua miltä buddhalaisten puistojoikut kuulostavat, kun kaksi kymmenen metrin päässä toisistaan olevaa ryhmää hoilottavat samaan aikaan täysin erilaisia mantroja. Kiinalaisen ravintelin kana-antimet sujahtivat mukavasti vatsaan televisioiden tykittäessä seiniltä migreeni-animea hypnotisoivaan tahtiin. Turistirysäksi kaventuneen Little Italynkin kävimme kulkemassa läpi ennen siirtymistä jollekin näiden kulmien lähellä olleelle klubille. Tänä kyseisenä iltana isäntänä oli Naqotheque-niminen kulttuuri-kollektiivi. Genre-määritelmäkseen ryhmä mainitsee jotakuinkin seuraavaa: "highlights new and old, popular and obscure music from all over Latin America and Spain of rock n' roll, new wave, indie rock, baile-funk, nouveau-eighties, electropop, disco, cumbia, punk, and some hip-hop."

Heidän esiintyjänään tällä kertaa oli puolestaan erittäin letkeä Polka Madre, jonka oma genre-määritelmä on vähintäänkin selkeä: "Hailing from Mexico City, these ragged but righteous internationalist weirdos blend Romanian dance music, Klezmer (listen to that punky clarinet!), 

Brahms dances, with strong rocking beats and ironically nihilist lyrics in at least three languages." Show oli energisen mainio, jonka aikana selvisi, että yksi näistä määritelmässä mainituista kielistä oli suomi! Bändin laulaja-kitaristi Eric Bergman kun omaa suomalaisia sukujuuria. Hänen kanssaan tuli sitten keikan jälkeen vaihdettua hieman sanasta suomeksikin. Seuraa äärimmäinen oppitunti maailman pienuudesta. Ericin kanssa käytyyn juttutuokioon kuului seuraava dialoginpätkä:

Eric: Minulla on paljon sukua ja tuttuja Suomessa, muun muassa serkkuni serkku, joka on erittäin kova basisti.

Mie: Jaa, basisti? Liekö joku kovakin tekijä skenessä, minkä niminen?

E: Talikka.

M: Ei kai vain Lauri Talikka?

E: Kyllä, juurikin Lauri, todella hyvä basson soittelija!

M: No voihan jeskamandeer…*lujaa naurua*

 

Kyseessä on siis hyvin todennäköisesti Lauri Talikka, miunkin ensimmäisen Joensuu-vuoteni ajan 
Rytmihäiriköiden (Joensuun ulkopuolisille: kyseessä on yliopistomme puhallinrock-orkesteri) basistina 
toiminut soittomestari. New Yorkiin asti piti siis mennä löytääkseni menneen bändikaverini serkun 
serkku. Vanha vitsi sanoo, että muusikkopiirit ovat pienet, mutta tämä oli jo naurettavaa - vaikkakin nautinnollista. 
Keikan jälkeen suuntasimme pian takaisin Briarwoodiin, koska aamulla miuta odotti jo Manhattanilta bussiyhteys, 
jonka avulla lopulta saapuisin varsinaiseen päämäärääni – Amherstin kaupunkiin, Hampshire Collegen kampukselle 
Massachusettsin osavaltion sydämeen. 

Päivästä satunnaisia otoksia:


Taloudellinen taantuma sai jo rajuja merkkejä, kun Minnikin oli joutunut kadun varteen tervehtimään ihmisiä rahasta.

Nörteillä on pisnekset jo melko isollaan, sano.


Kyllä tuokin pitää varmaan mennä katsomaan vuoden sisään.


Tuolla ne Cruisen kamut kai onanoivat Hubbardin tekstien ja kahdeksan elämändynamiikan nimeen.


Forrest Gumpin ystäville ainoa oikea rafla-valinta


Ground Zero alemmalla Manhattanilla - tuossa nostokurkien välissä vielä 7 vuotta sitten oli pystyssä kaksi
perhanan korkeaa tornia.


New Yorkin paraatikadulla on plakaatit kaikille kaupungin mestaruudet lajissaan voittaneille
urheilujoukkueille - tässä se tärkein ja itsellenikin muistorakkain. MESSIER! MESSIER! MESSIER!


Laitakaupungilta löytyi tämmöinen tunnettua levynkantta mukaileva foto-liike, ikkunassa jotkut kaksi pörröpäistä kulttimuusikkoa...


...sekä itse arvon tohtori. Thompsonites rejoice!


Polka Madre tositoimissa (basisti piilossa lavan meistä katsottuna oikealla puolella)


Pitti reagoi innostuneesti.


Keikan puolivälissä paikalle ilmestyi myös mystinen ujo luchador...


...joka uskaltautui lopulta itsekin hieman polkkaamaan. Olé!

Naamakirjassa lisää.

Theme song for this entry: Arcturus – La Masquerade Infernale